Etusivu
Innokas Medicalille uusi suomalainen pääomistaja
Etusivu
LUOMME KANSAINVÄLISIÄ MENESTYSTARINOITA
Etusivu
Vieser
POHJOISMAIDEN JOHTAVA LATTIAKAIVOVALMISTAJA
Etusivu
Serres
MAAILMAN TOISEKSI SUURIN IMUPUSSIVALMISTAJA

Suomalainen perheyhtiö Serres Group Oy on tullut Innokas Medical -konsernin emoyhtiön pääomistajaksi. Serreksen tavoitteena on kasvattaa Innokas Medicalista kansainvälinen terveysteknologia-alan co-creation-kumppani.

Terveysteknologia-alan sopimussuunnittelu- ja valmistuspalveluita tarjoava Innokas Medical saa uuden pääomistajan. Leikkaussalien ja tehohoidon imujärjestelmiä sekä LVI-alan tuotteita valmistavan suomalaisen Serres Group konsernin emoyhtiö on osakkeiden ostamisen lisäksi sijoittanut yhtiöön 4 miljoonaa euroa.

”Innokas Medical saa tarvitsemansa rahoituksen lisäksi sitoutuneen omistajan, jonka ansiosta voimme keskittyä pitkäjänteiseen co-creation-strategiaan. Teknologioiden nopea kehittyminen ja digitalisaatio tekevät kilpailukykyisten tuotteiden ja palveluiden luomisen sekä ylläpidon yhä haastavammaksi. Perinteisen sopimusvalmistuksen ja -suunnittelun sijasta yhdessä tekemistä korostava, tuotteen koko elinkaaren kattava kumppanuus nousee entistä merkittävämmäksi yritysten kilpailukyvyn kannalta”, Innokas Medicalin toimitusjohtaja Jouni Toijala sanoo.

”Me tarjoamme asiakkaillemme kumppanuuksia kattaen koko ketjun tuotteen suunnittelusta ja valmistuksesta aina markkinahyväksyntöihin ja tuotteen ylläpitoon saakka. Serreksen globaali markkinatuntemus sekä 40 maata kattavat verkostot auttavat meitä tämän toteuttamisessa”, Toijala jatkaa.

Innokas Medicalin asiakkaat ovat johtavia terveysteknologia-alan yhtiöitä Suomessa ja Ruotsissa, joiden palvelemista yhtiö jatkaa nyt Serres Group -konsernin itsenäisenä tytäryhtiönä. Serreksen tavoitteena on kasvattaa Innokkaasta vuoteen 2020 mennessä yli 40 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä menestyjä. Kasvusta merkittävä osa syntyy Innokkaan asiakkaiden kasvusta Yhdysvaltain ja Euroopan markkinoilla.

“Serres on kasvanut omassa segmentissään maailman toiseksi suurimmaksi toimijaksi ja konsernina haluamme hyödyntää osaamistamme laajemmin terveysteknologia-alalla. Innokas Medical istuu tähän strategiaan erinomaisesti. Nyt meillä on kaksi yhtiötä, joista toinen on lähellä sairaaloiden loppukäyttäjiä ja toinen sairaaloille tuotteita kehittävien yritysten kumppanina”, Serres Groupin toimitusjohtaja Mika Hagberg sanoo.

Lisätietoja:

Innokas Medical, toimitusjohtaja Jouni Toijala, puhelin +358 50 4840085
Serres Group Oy, toimitusjohtaja Mika Hagberg, puhelin +358 40 7457008

Palaa takaisin etusivulle

  • Yhteys

    Serres Group Oy
    Metsänneidonkuja 8, Trio
    02130 Espoo

    puh. 020 746 4400
    fax 020 746 4401
    serres(at)serres.fi

    Mika Hagberg
    toimitusjohtaja
    mika.hagberg(at)serresgroup.com

    Heikki Timonen
    talousjohtaja
    heikki.timonen(at)serresgroup.com

  • Top